CASA D'ANGÉLIQUE
www.casadangelique.com
tel +358 (0) 45 27 99 261
11.2.2010
Angéliqueposti 110210: Matkaterveiset, matkapäiväkirja, asiakaspalautetta ja UUSI MATKA Brasiliaan ja Argentiinaan 19.11.-5.12.2010 sekä UUSI seikkailuMATKA Maria Magdaleenan jalanjäljillä II Englantiin 12.-18.7.2010
Lue lisää »
30.12.2009
Angéliqueposti Uudelle Vuodelle 2010; Rohkeat rakennusmatkat alkaen 6.2.2010
Lue lisää »
13.12.2009
Angéliquen Jouluposti 131209, Kristallihoito 1.2010 alkaen
Lue lisää »
Henkinen JohtajuusMaanantai 23.2.2009 - Marjaana Johtajat, johtajuus ja johtajuudet rakenteet ovat syvässä murroksessa. Talouden muutos, ei pelkästään paikallinen vaan kansainvälinen, luo lisää uusia haasteita ja todellista painetta oikealle johtajuudelle. Mitä siis on oikea johtajuus? Oikea johtajuus on henkistä johtajuutta. Siis sitä, että Minä Oy:n ja Firma Oy:n arvot, tavoitteet, toimenpiteet ja keinot ovat linjassa toistensa kanssa. Jotta ne voisivat olla yhdenmukaisia, linjassa ja läpinäkyviä toistensa kanssa, vaaditaan johtajalta henkistä päätöksentekokykyä, henkistä kanttia, siis henkistä johtajuutta. Muutoin on armoton ristiriita minun ja sinun ja meidän tavoitteiden välillä. Tiedämme ja olemme nahoissamme kokeneet, mitä seuraa siitä, kun ’minun ja firman’ arvot eivät kohtaa ja mitä syntyy siitä, kun tuo ristiriita kasvaa, kypsyy ja kehittyy. Eihän siitä mitään hyvää seuraa, ei menestystä, ei kummallekaan osapuolelle. Tämän päivän johtajalle on tärkeää, keskeistä, jopa välttämätöntä olla kyvykäs ymmärtämään itseään, elämäänsä ja näihin liittyviä riippuvuuksia yhä syvemmin. Mitä tämä sitten edellyttää johtajalta? Se edellyttää tietoisuuden laajentumista ja henkisen kasvun merkityksen ymmärtämistä. Haluankin puhua henkisesti älykkäästä johtajasta tai lyhyesti vain henkisestä johtajasta. Millainen sitten on henkinen johtaja? Käsitellään sitä viiden teesin kautta, jotka ohjaavat hänen toimintaansa. 1. Henkisyys ja tietoisuus Henkisyys ja henkinen kasvu on valittu elämän ja johtamisen asenne. Elämä on siis kasvun mahdollisuus ja kasvun paikka, todellinen opin paikka niin johtajalle kuin johdettavallekin, siis meille kaikille. Jokainen ottaa vastuun omasta henkisestä kasvustaan. Jokainen johtaa itseään. Henkisellä johtajalla on sisäinen arvomaailma, joka ohjaa häntä ulkoisesti, siis myös liiketoiminnassa. Etiikka. Henkinen ryhdikkyys. Pitkäaikaiset tavoitteet. Henkilökohtaista tai liike-elämän elämää ei ohjaa kvartaalitalous ja tilapäiset hyödyt. Hän on tietoinen omista ajatuksistaan, mielipiteistään ja tunteistaan. 2. Intuitiivisuus ja itsetuntemus Hollantilaisen filosofin Benedict de Spinozan mukaan on kolmenlaista tietoa:
Intuitio tulee sydämestä, ei aivojen tasolta. Siitä puuttuu aikaan sidoksissa olevien loogisten päätelmä- ja vertailuketjujen suorittaminen. Henkinen johtaja luottaa omaan arvostelukykyynsä ja toimii sen mukaan. Hän siis luottaa sisäiseen viisauteensa ja kuuntelee sydämensä ääntä. Tämä edellyttää, että hän ymmärtää omaa ajatus- ja arvomaailmaansa, joka on kaiken toiminnan perusta; siis ei pelkästään persoonallista tietoisuuttaan, vaan sen lisäksi henkistä ja sielullista itseään. 3. Viisaus Henkinen johtaja kykenee näkemään ’meidät’ ennen ’minua’. Hän siis ei pelkästään ymmärrä, vaan haluaa tehdä me-henkisiä ratkaisuja, yhteisöllisiä ratkaisuja, sen sijaan että toteuttaisi itsekeskeisiä pyrkimyksiä. Sen sijaan, että hän tähtäisi vain ’business-EBITAAN’, hän tähtää myös sekä omaan että alaistensa ’minä-EBITAAN’ eli henkiseen kasvuun. Sen lisäksi, että hän ymmärtää liiketoiminnan taloudelliset lainalaisuudet ja suunnan, strategian ja tavoitteiden merkityksen, hän ymmärtää, että liiketoiminta kukoistaa ainoastaan ja vain hyvän johtajuuden (leadership), motivoituneiden ja kompetenttien alaisten ansiosta. 4. Suvaitsevaisuus muutoksessa Henkinen johtaja kunnioittaa elämän monimuotoisuutta. Hän hyväksyy erilaiset elämäntavat ja –katsomukset; kaikki ne vievät vuorenhuipulle, hieman eri reittejä kulkien. Hän myös ymmärtää, että vain muutos on ikuista. Siksi on hyvä pysyä avoimena uusille asioille ja mahdollisuuksille. Henkinen johtaja uskaltaa ajatella rohkeasti. Hän uskaltaa kulkea omaa tietään, vaikka pommit räjähtelisivät vierellä, sillä häntä ohjaa syvä mielenrauha ja tieto siitä, että tämä tie vie oikeaan suuntaan. Tappioita voi tulla, mutta ne ovat väliaikaisia. Katse on pidemmän tähtäyksen tavoitteissa. Henkinen johtaja kuuntelee muiden mielipiteitä, mutta hän on riippumaton niistä ja niiden vaikutuksista. Rohkeus on henkistä kanttia, siis kanttia seisoa omilla jaloillaan, myös sotatantereella. Rohkeus on eräänlaista lahjomattomuutta, sitä että on itsellensä rehellinen, jotta voi olla sitä muille.
Tämä aihe on minulle syvästi ’rakas’. Tein vuonna 2007 MBA-lopputyönä tutkimuksen Henley Business Schoolissa (http://www.henley.reading.ac.uk) aiheesta, jossa tutkin henkilöstöjohtamisen ja liiketoimintajohtamisen käytäntöjen ja strategioiden yhtenevyyden merkitystä yritysten liiketoiminnan menestykselle, ’alariville’ (t.s. Sustaining Great Corporate Performance: Analysis of the Alignment of People and Business Strategies of the IT Services Companies in the Nordics). Sen tulokset tukevat sitä, mitä yllä kirjoitin, vaikka matkaa onkin jäljellä. Aloittakaamme itsestämme. Ottakaamme komento omasta henkisestä kasvustamme ja hyvinvoinnistamme - omasta johtajuudestamme. Sen avulla käytännöt ja kokemukset leviävät nopeammin myös yrityselämään ja eri organisaatioihin. Mikäli olet kiinnostunut Minä Oy:n ja Firma Oy:n arvojen, vision, tavoitteiden ja strategian kirkastamisesta ja kohtauttamisesta, ota yhteyttä: marjaanawillvidlund (at ) gmail. com ja marjaana (at) casadangelique.com. |